top of page
  • Mirva Colour Box

Tyttöjen ja poikien naulakot

 – eli mikä meni pieleen?


Kun aloitin työni lastenohjaajana, oli vielä tyttöjen ja poikien naulakot. Ei mennyt kauan, kun huomasin ryhmässä yhden poikaoletetun, joka riisui ulkovaatteensa aina yhden auki olevan oven takana, jotta muut eivät näkisi hänen pinkkiä fleece-takkiaan, joka oli ulkotakin alla. Tässä piiloutumisessa oli minun silmiini jotain hyvin surullista. 


Ehdotin, että luovumme sukupuolitetuista naulakoista. Niin tehtiin ja lapsen piilottelu oven takana loppui niille sijoilleen. Kotoa tuli tästä kiitos. Samalla ehdotin unisex-vessaa, jotta kaikille olisi yhdenvertainen pääsy vessaan. Muutos torpattiin: vessojen oviin jää ikävät jäljet, jos niistä poistetaan miestä ja naista esittävät puuhahmot. Ongelmana nähtiin myös lisääntyvä siivoustarve vessoissa. Keskittyikö kukaan siihen, mikä todellisuudessa lisääntyisi: inklusiivisuus ja yhdenvertaisuuden kokeminen ja toteutuminen.



Meidän voi olla vaikea ymmärtää, mitä vähemmistöön kuuluminen tarkoittaa aivan arkipäiväisissä tilanteissa, jos emme itse kuulu vähemmistöön. Kun seisoo itse vessojen tai naulakoiden edessä ja punnitsee mihin voi mennä, tilanne on todellinen ja toistuu jatkuvasti. Tätä on vähemmistöstressi. Kun joudumme stressaamaan aivan arkisissa tilanteissa, jotka ovat enemmistölle asioita, jotka eivät vaadi minkäänlaista ajatustyötä.


Kun asia koskettaa sinua itseäsi tai lähipiiriäsi, näet maailman toisin. Tai kun pystyt asettumaan toisen ihmisen asemaan. Kun pystyt näkemään ja ymmärtämään, voit toimia yhdenvertaisuuden hyväksi. Be an ally. Ajattele: sinulla voi olla valtaa, jota voit käyttää niiden hyväksi, kenellä sitä ei ole niin paljon. Silloin näet, mikä on olennaisempaa - vessan ovien ikävät halkeamat vai yhdenvertainen kohtelu? Lisääntynyt työmäärä vai ihmisoikeuksien toteutuminen?



Katson maailmaa inklusiivisuuden silmin – koko ajan ja joka paikassa. Miksi juuri tämä asia koskettaa minua henkilökohtaisesti? Koska olen itse elänyt elämäni aikana suhteessa, jossa kumppanille vähemmistöstressi oli jokapäiväinen asia. Olen kokenut avuttomuutta ja ärsytystä arkisten asioiden edessä, jotka on tehty syrjiviksi ja aivan turhan vaikeiksi.


Ajattelen, että suurin työmme on kasvattaa ajattelevia, myötätuntoisia ja monimuotoisuutta kunnioittavia ihmisiä. Miksi? Jotta rauha voisi lisääntyä. Siksi oma ohjaustyöni on keskittynyt viimeiset 10 vuotta ihmisoikeuksien teemoihin. Olen osallistunut hyviin koulutuksiin (suosittelen mm. Setan, www.seta.fi ja deidei:n, www.deidei.co koulutuksia) ja soveltanut niiden tietoa luoviin menetelmiin. Näistä on syntynyt varsinainen Colour Boxin työkalupakki lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden kanssa tehtävään työhön.


Voisin sanoa, että ihmisoikeudet ovat intohimoni. Olen kirjoittanut luovista menetelmistä 3 kirjaa, jotka ovat kirjahyllyssäni. Niiden harjoituksiin on kätevä palata eri ryhmien kanssa. (Kirjoja ei ole julkaistu, haaveilen vielä jonain päivänä julkaisemisesta.) En koskaan maalaa tai muotoile jotain vain, koska on hauska tehdä kana, leijona tai kukka-asetelma. Colour Boxin savityöt eivät koskaan ole vain savitöitä.



Minun juttuni on sisällyttää taiteen menetelmään aina arvo tai intentio, jokin asia, jota käsittelemme tai tavoittelemme savityöllä, maalauksella tai kehon liikkeellä. Se voi olla mm. sukupuolen moninaisuus, tasa-arvo, antirasismi, myötätunto, itsemyötätunto, kehorauha tai yhteenkuuluvuuden tunne. Näitä arvoja ei kaadeta päähän älyn kautta, vaan pohditaan lapsenkin ymmärrettävällä tavalla luovasti tarinoiden avulla. Lasten kanssa antirasismin käsittelyyn toimivat niin aamiaismuromatikka, kananmunien väritutkimus kuin salapoliisityö kuivapastelliliiduilla. Myös aikuisten kanssa elämyksellisyys voittaa mennen tullen kuivat luennot.


Unelmoin siitä, että yhä useampi kohtaavaa työtä tekevä ammattilainen tekisi tietoisesti yhdenvertaista, innostavaa ja yhteenkuuluvuutta kasvattavaa työtä omassa ympäristössään. Unelmoin siitä, että yhdessä me kaikki kasvattaisimme psykologista turvallisuutta eli turvallisuuden tunnetta ilman pelkoa ja häpeää.



Kutsun nyt sinua rauhan rakentaja, lasten ja nuorten kanssa työskentelevä kasvattaja, opettaja, ohjaaja, perhetyöntekijä, valmentaja, sosiaalialan ammattilainen, opiskelija, somevaikuttaja, vanhempi, you name it, mukaan Colour Boxin yhdenvertaisuuskoulutukseen. Koulutuksessa jaamme yhdessä parhaita ohjauskäytäntöjämme ja rakennamme omaa työkalupakkia luovaan yhdenvertaisuustyöhön. Jotta voimme tehdä vaikuttavaa työtä muiden hyväksi, meidän tulee tehdä sitä ensin itsemme hyväksi. Siksi koulutuksissa suunnataan huomio aina ensin itseen, omiin kokemuksiin, oletuksiin, ajatuksiin ja arvoihin sekä lepoon. Kun oma kaivo on täynnä tai edes puolillaan, siitä voi ammentaa muille. 


Katso TÄSTÄ, milloin on seuraava TOOLBOX-koulutus.


No miten niiden vessojen kanssa sitten kävi? Aikaa kului ja asiasta päättävään tiimiin vaihtui vähemmistöryhmään kuuluva esihenkilö. Muutos saatiin aikaan. Hurraa rispaantuneet ovet ja kimaltavat ihmisoikeudet! Hurraa vessa, jonka ovella ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin korkeintaan onkohan vessapaperi loppu.



”Because I have experienced pain,

I am able to embrace the pain in others.

Because I have made mistakes,

I am able to forgive others their mistakes.

May my suffering become the seed of compassion.”

-Heamin Sunim

44 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page